Nordcenter hyvin edustettu kansainvälisessä juniorikilpailussa Vierumäellä

Kolme Nordcenterin junioria; Dominic Jones, Antti-Jussi Lintunen ja Eetu Isometsä osallistuivat Suomen tärkeimpään kansainväliseen juniorikilpailuun Vierumäellä. Kilpailussa pelaavat parhaimmat alle 16-vuotiaat golffarit mm. Ruotsista, Tanskasta, Hollannista, Saksasta ja Islannista.

15-vuotias Antti-Jussi (A-J) aloitti pelaamalla 78 ja paransi tulostaan jokaisella kierroksella (78,76 ja 72) sijoittuen loppujen lopuksi 12. A-J oli kilpailun viidenneksi paras alle 16-vuotias, ja saakin osallistua kilpailuun vielä ensi vuonna.

Dominic Jones johti kilpailua melkein koko ensimmäisen kierroksen ajan, mutta muutama epäonnistuminen kierroksen loppupuolella johti tulokseen 73. Toisen kierroksen tulos 78 ja kolmannen kierroksen 74 sijoittivat pelaajan sijalle 10. Suomalaisista Dominic oli neljänneksi paras.

Eetu Isometsälle Vierumäen griinit tuottivat hiukan ongelmia ja hän pelasi tulokset 77,79 ja 82 sijoittuen 36. Kilpailu oli Eetun ensimmäinen kansainvälinen kilpailu ja pelaaja sanookin viikon olleen kokonaisuudessaan positiivinen kokemus.

Pelaajien valmentaja David Silva sanoo olevansa iloinen siitä, että Nordcenter oli niin hyvin edustettu kilpailussa. Millään muulla klubilla ei ollut yhtä monta edustajaa kilpailussa, David sanoo.

Kategoriassa Etusivu, Nuorisovalmennus