Kentänhoito viikolla 27

Tässä on pari edellistä viikkoa kulunut kesää odotellessa, mutta ilmeisesti loppuviikosta ilmojen pitäisi  lämmetä kunnolla. Ruohon kasvun ollessa maltillinen on kentillä tehty pieniä parannus ja korjaustöitä:

Benzin roskisten sekä väylätaulujen asennus saadaan päätökseen tällä viikolla. Kartanon terassin kulkua rajoittavat pollarit on asennettu viime viikolla. Benzin pelaajapolkuja on kunnostettu viime viikosta lähtien.
Freamin 12 viheriön edusta lammen kohdalla on tasattu ja siihen on asennettu siirtonurmi. Jatkossa droppipaikan löytäminen pallon mentyä veteen, on helpompaa.
Fream 8 väylän alkupäässä on tehty hieman kuivatus ja tasaustöitä.

Kuluvan viikon aikana olemme pintailmastaneet molempien kenttien viheriöt. Seuraavaksi on vuorossa Freamin lyöntipaikkojen ilmastus, dressaus sekä lannoitus. Työ aloitetaan keskiviikkona.

Lopuksi haluaisin muistuttaa kenttiemme käyttäjiä alastulojälkien korjaamisesta viheriöillä. Toimenpide on erittäin tärkeä viheriöiden kuntoa ajatellen. Korjaamattomien alastulojälkien määrä on välillä ollut niin suuri että olemme joutuneet laittamaan kentänhoitajan päiväksi korjaamaan pintoja. Tämäkään ei poista ongelmaa, jäljet tulisi korjata saman tien jotta murskaantuneella kasvustolla olisi mahdollisuus elpyä. Pidetään yhdessä kentät kunnossa!

Hyvää kesän odottelua!

t.

Staffan Lundmark

Kategoriassa Etusivu