Kentänhoidon kuulumisia

 

Kautta on takana reilut neljä kuukautta ja ajatukset ovat jo kentän talvivalmisteluissa. Sateisen ja tuulisen alkukauden jälkeen saatiin suhteellisen kylmä kesä ja heinäkuu. Kauden ehtoopuolella on kuitenkin saatu nauttia useasta aurinkoisestakin viikosta.
On taas se aika vuodesta kun meidän kausityöntekijät lähtevät muualle talvehtimaan. Haluankin kiittää kaikkia jo työnsä lopettaneita sekä edelleen töissä olevia tästä kaudesta. Kiitos! Asenne ja osaaminen ovat olleet kaikilla huippuluokkaa!

Kentillä on tehty joitain merkittäviä muutoksia hoitotoimenpiteisiin. Päällimmäisenä Benzille kasvatetut pitkät heinät joiden tarkoitus on tuoda kontrastia ja selkeyttä kentälle. Myös hoidolliset asiat kuten leikkaajien turvallisuus on huomioitu alueiden muutoksessa. Heinistä on tullut paljon positiivista palautetta ja toivon teiltä hyvät osakkaat, palautetta ja ideoita jatkossakin, kaikista kentänhoitoon liittyvistä asioista.

Benz 10

Tulevina viikkoina keskitymme Freamin väylien ilmastukseen. Väylät ilmastetaan, pystyleikataan ja hiekoitetaan. Toimenpiteillä tähdätään ilmavampaan ja ohuempaan kuitukerrokseen. Parempi vedenläpäisy ja hapensaanti kasvistolle tietävät parempia väyliä! Toimenpiteet tehdään niin että ne eivät haittaa pelaamista. Ilmastamme noin 3-4 väylää viikossa. Väylien jälkeen tulemme tekemään vastaavat toimenpiteet lyöntipaikoilla. Tavallisesti nämä toimenpiteet tehdään kun kentät ovat jo valmiiksi märkiä myöhään syksyllä, jolloin työn tulos on yleensä huonompi ja hoitokoneiden tekemät vauriot pelipinnoille suuremmat. Kenttien saattaminen talveen hyvässä kunnossa on tulevia kausia ajatellen hyvin tärkeää.
Ilmastuksien jälkeen painopiste siirtyy metsien ja reuna-alueiden siistimiseen ja korjaukseen. Tavoitteena tulevien vuosien aikana olisi saada pelillisesti strategiset metsäalueet kokonaan tasoitettua ja peitettyä hakkeella.

Seuraavan kauden suunnitelmia, koskien kenttien kehitystä ja korjausta tehdään koko syyskauden ajan. Tulemme päivittämään kenttien korjaus-suunnitelmia sekä hoitokoneiden ja kaluston hankintoja koskevia pitkän tähtäimen suunnitelmia.

Hyvää loppukesää!

 

Staffan Lundmark
Kenttämestari

Kategoriassa Etusivu